sunnuntai 20. huhtikuuta 2025
Neitsyt Marian, Rauhan Kuningattaren ja Viestittäjän ilmestyksen ja viesti 11. huhtikuuta 2025
Toteutka Tyttäreni Gemman rukouksessa, uhrauksessasi ja katumuksessasi, sekä ylimmältään rakkaudessa Ristissä
JACAREÍ, HUHTIKUU 11, 2025
VIESTI RAUHAN KUNINGATTAREN JA VIESTITTÄJÄN NEITSYT MARIAN KERTOMANA
VIESTI ANNETTU NÄKIJÄLLE MARCOS TADEU TEIXEIRALLE
JACAREÍN ILMESTYKSISSÄ, BRASILIASSA
(Pyhä Neitsyt Maria): “Rakkaat lapseni, tänään kutsun teidät jälleen pyhyyteen. Toteutkaa Tyttäreni Gemman rakkautta Jumalaa, Minua ja minun suruistani kohtaan.
Toteutka Tyttäreni Gemman täydellisessä luovautumisessa omasta tahdostansa, maailmasta, tyhjyydestä ja iloista, jotta elämä teidänkin voi tulla helmeksi, arvokkaaksi kiveksi täynnä hyveitä ja pyhyyttä Herran silmissä.
Rukousta meditoitua Ruusuketta nro 66 kahdesti.
Poikani Marcos, kuinka paljon rakkautta ja lohdutusta annoit Minulle kun talloitat tämä ruusukko, ruusukko nro 66. Kuinka monta kipua terää poistit sydämestäni tuolloin.
Kun kaikki ajattelivat vain ilon ja naimisiinmenon, ainoastaan omien toiveidensa tyydyttämisen ja henkilökohtaisen projektinsa toteuttamisen... Sinä olet ollut siellä päivinä kääntäen, kirjoittaen ja tallentaen tätä meditoitua ruusukkoa, joka poisti niin monta kipua terää sydämestäni.
Kyllä, siksi rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta, koska myös rakastat Minua enemmän kuin mitään muuta. Kuinka monta kipua terää poistit sydämestäni tallentaessasi viestejäni tähän meditoituun ruusukkoon.
Kyllä, kuinka paljon lohdutusta annoit Minulle myös kun talloitat Meditoidun Ruusukon nro 15. Kyllä, poistat 6000 kipua terää, jotka ihmiskunta oli työnnyt sydämestäni peräkkäisinä vuosina.
Kyllä, sinä, Poikani, olet antanut Minulle äärimatonta lohdutusta. Siksi siunaan sinua nyt ja annan sinulle 7812 (seitsemän tuhatta kahdeksansataa kymmentäkaksi) erikoissiunausta.
Kyllä, Poikani, ei kukaan ole rakastanut ilmestyksiäni niin kuin sinä olet, joten ei kukaan koskaan rakasta sinua niin kuin Minä teen ja en koskaan rakasta toista palvelijaani niin kuin rakastan sinua.
Siunaan sinut ja siunaan myös poikiani Edgarin ja Gilmarin syntymäpäivänään, annan heille erikoissiunausta.
Jatka rukousta Verenkyynelruusukossa joka päivä.
Toteutka Tyttäreni Gemman rukouksessa, uhrauksessasi ja katumuksessasi, sekä ylimmältään rakkaudessa Ristissä
Siunoin teidät kaikki rakkaudella: Lourdesista, Fátimasta ja Jacareístä.”
Onko taivaassa tai maalla kuka tahansa tehnyt enemmän Neitsyelle kuin Marcos? Maria sanoo itsekin, että on vain hän. Ei siis ole oikeutta antaa hänelle arvonimi, jota hän ansaitsee? Mikä toinen enkeli on arvokas nimityksellä ”Rauhan Enkeli”? On vain hän.
"Olen Rauhan Kuningatar ja Viestittäjä! Olen tullut Taivaasta tuomaan rauhaa teille!"
Joka sunnuntai on Neitsyen Cenacle Pyhäkkössä kello 10.
Tietoja: +55 12 99701-2427
Osoite: Estrada Arlindo Alves Vieira, nº300 - Bairro Campo Grande - Jacareí-SP
Tammikuusta 7. päivästä 1991 lähtien Jeesuksen Neitsyt on vierailleet brasilialaisessa maassa Jacareín ilmestyksissä, Paraíban laaksossa ja lähettänyt Rakkautensa Viestejä maailmalle valittamansa Marcos Tadeu Teixeiran kautta. Nämä taivaalliset vierailut jatkuvat tänäänkin, tutustu tähän kauniiseen tarinaan joka alkoi vuonna 1991 ja seuraa Taivaan pyynnöt meidän pelastuksemme vuoksi...
Jacareissa annettu pyhät tunnit
Neitsyt Marian sydämen liekki rakkaudesta
Neitsyt Marian ilmestys Lourdesissa
Neitsyt Marian ilmestys Fátimassa
*JUMALAN PALVELIJAN GEMMA GALGANIN ELÄMÄ. Luccan italialainen neito
LUKU I
1878–1885
Gemman syntymä ja varhainen koulutus, ensimmäiset hyveiden kukat & hänen äitinsä kuolema
CAMIGLIANO, Tuskian kylä Luccan lähellä, oli enkelimaisen tyttön syntymäpaikka, jonka elämäni tässä kirjoitan.
Hän syntyi 12. maaliskuuta 1878. Hänen vanhempansa olivat Henry Galgani, kemisti, jota kerrotaan polveutuvan siunattujen Johannes Leonardin perheen suvusta, ja Aurelia Landin aatelisesta talosta, molemmat hyviä katolilaisia vanhojen tapojen mukaisesti sekä kunnioitettuja kansalaisia. Heillä oli kahdeksan lasta, viisi poikaa ja kolme tytärtä. Kaikki heistä, paitsi kolme joka on vielä elossa, kuolivat nuorina.
Todellisten kristittyjen vanhempien tapaan nämä hyvät ihmiset huolehtivat siitä, että heidän lapsensa kastettaisiin mahdollisimman pian; ja niinpä Gemma, neljäs lapsi ja ensimmäinen tytär, syntymänsä seuraavana päivänä kastettiin Camiglianon Pyhän Mikaelin seurakunnan kirkossa rehtorina toimineen D. Peter Quilicin johdolla.
Kastetessaan hänelle annettu nimi vaikuttikin providentiaalilta; sillä hänet oli määrä korostaa perhettään ansioidensa loistolla ja kiiltää kirkon Jumalan loisteliaisena helmenä. Tämän siunauksen lapsen vanhemmat olivat ilmeisesti erityisen tavalla liikutettu antamaan tälle nimen; sillä kerrotaan, että hänen äitinsä oli täynnä iloa juuri ennen kuin hän syntyi; ja isänsäkin nähtyään hänet tunsi erityistä iloa. Koska he eivät olleet kokeneet samantapaisia tuntemuksia minkään muun lapsensa syntymässä, luonnollista oli heidän pitää häntä erityisen arvokkaana lahjana ja kutsua häntä Gemmaksi. Varmaa on se, että niin he pitiivät hänestä koko elämänsä ajan. Heidän silmissään Gemma oli aina ensimmäinen kaikista veljistään ja sisaruksistaan. Isä kuultiin usein huudahtavan: “Minulla on vain kaksi lasta, Gemma ja Gino.” Vaikka Gino oli vanhempi kuin Gemma useilla vuosilla, hän yritti kuitenkin kopioida pikkusiskonsa ansiot, joten sai toisen sijan isänsä rakkaudessa. Hän oli puhtauden ja syyttömyyden enkeli; kuollessaan hän pyrki papiksi ja oli jo saanut alimmat virkat.
Signor Galgani muutti pian Gemman syntymän jälkeen perheensä kanssa pysyvästi Luccaan, jotta voisi huolehtia lapsensa koulutuksesta tehokkaasti.
Kun Gemma oli kaksivuotias, hänet lähetettiin veljineen ja sisarustaan yksityiseen päiväkotiin parhaiden perheiden poikien ja tyttöjen oppilaille Luccassa. Sen piti kaksi erinomaisia naista Emilia ja Elena Vallini. Hän jatkoi koulua siellä viisi vuotta. Hyvät opettajattaret ilmaisivat myöhemmin kirjoitettuun raporttiin ihailunsa Gemmaa kohtaan seuraavasti:
“Rakas Gemma oli vain kaksivuotias, kun hänet luovutettiin meille. Jo tuolloin hän näyttäytyi kypsänä ja vaikuttavan järkevältä; hän vaikutti jo saavuttaneen järjen käytön. Hän oli vakava, ajatellut, kaikkea viisasta ja erosi kaikkiin muuhun verrattuna. Häntä ei koskaan nähdyt itkemässä eikä riitelyyn sytyttämässä; hänen kasvojensa ilme oli aina rauhanomainen ja makea. Joko hänelle leikattiin tai moitettiin, se oli sama asia, ainoa vastaus oli vaatimaton hymy ja käytös oli levoton. Luonteeltaan Gemma oli eläväinen ja kiihkeä, mutta koko hänen ollessaan meidän luonnassamme emme koskaan tarvinnut rangaista häntä; sillä hänelle riittivät pienistä virheistään jo vähimmät nuhteet, ja hän totesi heti. Hänellä oli kaksi veljeä ja kahdesta sisarusta koulussa samalla; häntä ei koskaan nähdyt erimielisyyksissä heidän kanssaan, vaan aina luovutti heille parhaat asiat itselleen. Kouluruokailun aikana Gemma oli aina tyytyväinen, ja hymy hänen huulillaan oli ainoa valitus tai hyväksyntä häneltä.”
“Hän oppi hetkessä kaikki rukoukset, jotka lapset päivittäin sanovat, vaikka ne toistettuna yhdessä vievät puoli tuntia. Viisivuotiaana Gemma lukee Neitsyt Marian ja kuolleiden virsikirjan breviaariosta yhtä helposti ja nopeasti kuin aikuisena; tämä johtui enkeleimaisen lapsen erikoisesta ahkeruudesta, sillä hän tiesi, että breviaari oli Jumalan ylistysten verkko. Hän oli ahkera opiskelussaan ja oppi nopeasti kaiken, mitä hänen opetettiin, jopa asioita, jotka olivat liian vaikeat hänen ikänsä mukaan. Gemmaa rakastettiin paljon koulussa, erityisesti pikkutyttöjen keskuudessa, joiden kanssa hän aina halusi olla.”
Olen viimeaikaisesti vieraillut Signore Vallinin luona Luccassa ja kuullut heidän täyden vahvistuksen yllä mainitusta raportista. Se päättyi seuraavasti:
“Haluamme myös sanoa, että olemme velkaa tälle syyttömälle ja hyveelliselle lapselle suurelta armolahjalta, jota saamme Jumalalta. Kun hän kävi koulua meidän luomme Luccaan iski hyvin vaarallinen tuhkarokkoepidemia; ja koko perheemme sairastui siihen. Tunnimme, ettei pitänyt pidätä viittä lasta sen aikana; mutta kun olimme neuvotelleet kylän papin kanssa, hän kehotti meitä ei hylkäämään heitä sillä heidän äitinsä oli sairas ja kuoleman vaarassa. Seurasimme hänen neuvoaan, ja rakas Gemma rukoili pyynnöstämme epidemia loppui eikä yhtään oppilaamme ollut enää sen vaikutuksessa.”
(Allekirjoittanut) EMILIA ja HELEN VALLINI
Vuoden 1909 alkuperäinen elämäkerta *Gemma Galganin Elämästä* P. Germano di S. Stanislao Passionist (Kunnioitettava Padre Germano Ruoppolo)
Gemma isä seurasi tarkasti hänen nopeaa etenemistä hyveessä ja oppimisessa. Hän siunasi Jumalaa siitä, ja samalla hänen lempeä rakkautensa Gemma kohtaan kasvoi. Häntä tapasi ottaa mukaansa kävelyille; mitkä tahansa hänelle antoi tai hankki hänelle, niiden tuli olla parhaat; koululomien päivinä hän nautti Gemman seurasta, ja kun tuli sisään hänen ensimmäinen kysymys oli varmasti: “Missä Gemma on?” Tällöin palvelijat osoittivat aina pieneen huoneeseen, jossa Gemma vietti aikaansa yksin opiskellen, työskennellessään tai rukoillessaan. Epäällimmäisen epäreilun isän suosio ei ollut ylistettävää; ja se oli erityisesti Gemmalle vastenmielistä, jonka erikoinen mielen ja sydämen oikeus näkyi kaikille jo hänen lapsuudestaan lähtien. Ei ollut kateutta veljeskunnan tai sisarusten puolella niin suuri oli heidän rakkautensa hänelle, mutta isän suosio aiheutti Gemmalle katkeran surun. Hän valitti siitä usein isälleen, väittäen olevansa arvoltaan sellaisia huomionosoituksia ja ilmaisten kuinka paljon ne häntä vastenmielisivät. Ja kun ei voinut estää niitä hän vuoti surunsa runsaissa kyyneleissä.
Joissakin tapauksissa tämä rakastava isä ottaessaan pikkusiskonsa polvilleen yritti suudella häntä, mutta ei koskaan onnistunut. Enkelin muotoinen olento hän oli, vaikka erittäin kiihkeää rakkauttaan, jo varhaisessa iässä näyttäen intensiivistä inhoa kaikkeen aistilliseen; ja käyttämällä kaikki voimansa päästäkseen isänsä suudelmista hän sanoi: “Papa, älä kosketa minua”; ja kun tämä vastasi: “Mutta minä olen sinun isäsi.” Hän vastaa: “Kyllä Papa, mutta en halua kenenkään koskevan minua”; ja tämä ei surmaakseen häntä päästi hänet mennän ja, eikä ole vihainen vaan sekoitti kyynelensä hänen kanssaan ja vetäytyi ihmetellen näiden enkelimäisten taipumusten nuoressa lapsessa. Gemma puolestaan attribuoi nämä voitot kyyneleilleen. Ja — aina valppaina ollessaan — hän osasi pitää niitä varassa, ja käytti niitä onnistuneesti tarvittaessa.
Eräänä kerralla nuorukainen, hänen serkkunsa, yritti koskea häntä ja maksoi siitä kallista hintaa. Hän oli hevosen selässä talon oven edessä, ja kun hän oli unohtanut jotakin, huusi Gemmaan tuomaan sen hänelle. Tämä vastasi heti ja toi sille mitä halusi — hänen ollessaan seitsemän vuoden ikäinen. Nuorukaisen koskettaessa leikillisesti pientä serkkuaansa poskelleen kiitokseksi, Gemma torjui tämän toimenpidon niin voimakkaasti, että nuorukainen menetti tasapainonsa ja putosi satulastaan, josta hän sai vammoja.
Gemma rakasti äitiään erilaisella tavalla kuin isää tai muita perheenjäseniä, vaikka se ei ollut vähemmän totta eikä voimakkaampaa. Aurelia Galgani oli eivätkä vain hyvä kristitty, vaan pyhimys ja täydellinen esikuva kaikille katolisille äideille. Hän rukoili jatkuvasti; joka aamu hän osallistui Elämän Leivän saattamiseen elävällä uskolla, eikä mitään esteestä estänyt häntä menemästä kirkkoon, vaikka oli kuumeessa. Tästä jumalaisesta ruokasta hän sai voimaa ja henkeä täydelliseen velvollisuuksiensa suorittamiselle. Hän rakasti kaikkia lapsiaan, mutta erityisesti Gemmaa, josta hän paremmin kuin kukaan muu pystyi tunnistamaan Jumalan lahjat.
Armo oli alkanut toimia jo hyvin varhain lasten sielussa. Sen vaikutukset ilmenivät hänen täydellisissä ja myötämielisissä asenteissa; hengellisen erakoitumisen ja hiljaisuuden rakastamisessa; turhanpäiväisyys- ja nauttimishakuisuudesta inhoamista; sekä jostakin lapsiin kuulumattomasta arvokkuudesta. Siksi äiti, joka tiesi velvollisuutensa hyvin, eikä suostunut turhaan rakkauden ilmaisuihin, omisti huolellisesti sielunsa siihen, että kasvattaisi lapsessaan näitä arvoisia hyveiden alkioita.
Täällä nähdään äiti tulevan tyttärensä hengelliseksi ohjaajaksi, ja Gemma puolestaan täynnä kiitollisuutta Herraa kohtaan siitä, että hän oli antanut hänelle sellaisen äidin, muisti aina tästä ahkerasta ja loppumattomasta huolenpidosta. Hän kertoi usein, ettei Jumalan tuntemusta eikä hyveiden rakastamista ollut oppinut kukaankaan muu kuin hänen äidiltään.
Tämä pyhääkäsinen äiti oli tapana ottaa Gemma syliinsä ja opettaa hänelle pyhiä asioita, sekoittaen sanoihinsa kyyneliä. “Rukosin Jeesukselta,” sanoi hän tälle, “että antaisi minulle tyttären. Hän on totisesti lohduttanut minut, mutta liian myöhään! Minun voimat loppuvat ja pian joudun jättämään sinut; hyödyntäkää äitini opetuksia.” Sitten hän selitti tälle meidän pyhän Uskontamme tosia, sielun arvokkuuden, synnin rumuuden, Jumalan täydelliseen omistautumisen onnen ja maailman turhuuden. Toisina aikoina hän näyttäisi hänelle kuvan ristiin naulitusta Herrammesta ja sanoi: “Katso, Gemma, kuinka tämä rakas Jeesus kuoli ristillä meidän takiamme.” Sovittaen itseään lapsen kykyihin, opetti häntä ymmärtämään Jumalan rakkausmysteeriä sekä kaikkien kristittyjen velvollisuutta vastaamaan siihen. Hän opetti hänet rukoilemaan ja useimmiten rukoushetkensä hänen kanssaan aamulla heti heräämisestä, illalla ennen nukkumaan menoa ja usein päivän aikana.
Kaikki tietävät kuinka väsyttävää lapsille on kuulua saarnoja ja lausua äänekkäitä rukouksia — heidän vaikeutensa keskittyä johonkin kiinteästi sekä uudenmukaisuuksien halunsa vuoksi. Mutta Gemmaan se ei koskenut. Hän löysi koko ilonsa niissä ensimmäisissä uskonnollisuuden opetuksissa, ja siksi hän ei ikinä väsynyt kuulemaan saarnoja tai rukoilemaan. Ja kun hänen äitinsä väsyi tai joutui lopettamaan kotivaltioidensa hoitoon, Gemma seurasi häntä tiiviisti sanoen: “Äiti, kerro minulle vielä vähän Jeesuksesta.”
Mitään sitä enemmän kuin tämä hyvä äiti tunsi itsensä lähestyvänsä loppuunsa, sen suurempi tuli hänen innostus ja kiihkeys lastensa uskonnollisessa kasvatuksessa. Joka lauantai hän vei heidät kirkkoon — tai jos ei voinut mennä, sai joku toinen heitä sinne.
Hän järjesti vanhemmille lapsille TUNNUSTUKSEN, vaikka joidenkin, mukaan lukien Gemman, ikä oli vielä alle seitsemän vuotta. Näin hän totutti heidät nuorina tälle hyödylliselle SAKRAMENTILLE. Hän itse valmisti heitä siihen, ja kun Gemmaa tuli vuoro, näki tämä hurskas äiti hänen vakavuutensa ja huomiotaan sekä suurta surua pieniä virheitäänsä kohtaan.
Kerran hän sanoi: “Gemma, jos voisin ottaa sinut mukani kun Jeesus kutsuu minua, olisitko siitä iloinen?”
“Mihin?” vastasi lapsi.
“Paratiisiin, Jeesuksen ja hänen enkeliensä kanssa.” — Nämä sanat täyttivät pikkutytön sydämen suuren ilolla, ja siitä hetkestä alkaen syttyi hänessä niin suurta halua mennä taivastaan, ettei se koskaan hävinny. Totisesti se kasvoi hänen ikänsä mukana niin paljon, että kulutti koko olemuksensa. Tästä me nähdään edelleen Gemman tarinassa.
Hän kertoi minulle: “Todella oli Äitini joka istutteli minuun jo varhaisista vuosistani lähtien tämän taivaaseen halunnani.” Sitten viittaamalla siihen, että kieltäin hänet pyytämästä kuolemaa, hän lisäsi kuvattomalla yksinkertaisuudella: “Ja nyt, kun olen toivonut ja halunnut Paratiisia jo kuudentoista vuoden ajan, saan siitä hyvän nuhtelun. Äidille vastasin Kyllä; ja koska hän puhui minulle niin usein Paratiisista, halusin ikinä erota hänen luotani eikä koskaan jättänyt huonetta.”
Signora Galganin sairaus oli keuhkokuume (Tuberkuloosi) ja se oli heikentänyt häntä viiden vuoden ajan. Nopeasti kun lääkärit olivat varmistaneet sen luonteen, annettiin tiukka kieltolaki estämään lapsia lähestymästä heidän köyhään sairaaseen äitiinsä vuoteeseen. Gemma oli katkeran surullinen löytävänsä itsensä hetkessä eristetyn siitä, jota hän rakasti kaksoisrakkaudella sekä äitinä että hengellisenä opettajana.
“Ja nyt,” sanoi hän itkien, “Äidistäni kaukana, kuka kannustaa minua rukoilemaan ja rakastamaan Jeesusta?” Hän pyysi ja aneli, ja suurin vaivalla sai sallituksi vähintään hänen tapauksessaan jotakin poikkeusta. Voimme kuvitella kuinka tämä hurskas lapsi hyödyntäisi sitä lupaa. Harkitsemalla sen jälkikäteen tunsi hän syvää surua, uskoen olevansa noudattanut kapriisia ja disobediencea.
Hän kertoo itse kuinka oli tuolla vuoteella: “Lähdin hänen luokseen ja polvistuin päänsä tyynylle, ja me rukoilimme.” Jumalallinen instinkti seitsemänvuotiaassa tytössä!
Samaan aikaan viimeisen eron päivä läheni. Sairas äiti heikkeni päivästä toiseen, vaikka ulkoisesti välitöntä vaaraa ei näkynyt. Jopa tuolla viimeisellä vaiheella hän oli aina huolehtiva lapsensa henkisestä hyvänteosta. Gemma, vaikka niin nuori, oli valmis vastaanottamaan Varmistuksen sakramentin; ja “nyt,” ajatteli hengellinen äiti, “en voi tehdä parempaa kuin luovuttaa tämä rakas lapseni Pyhälle Henkelle ennen kuolemaani; kun viime hetki on lähellä, tiedän kenen käsiin olen jättänyt hänet.”
Gemma oli samalla valmistautunut vastaanottamaan tämän sakramentin arvokkaasti; ja tyytymätön tähän hän toi kristillisen opetuksen mestarin taloon joka ilta, jotta lisäisi omaa työtään suurempaan täydellisyyteen. Kun kaikki valmis oli, ensimmäisellä mahdollisuudella, jota tarjottiin, lapsi saatiin seurueineen Pyhän Mikaelin basilikaan Forossa, jossa arkkipiispana toiminut Monsignor Nicholas Ghilardi antoi Varmistuksen. Se oli 26. toukokuuta 1885. Gemman myöhemmistä viittauksista pystymme saamaan jotain käsitystä erikoisesta yhteydestä, jonka hän sai Pyhästä Henkestä tässä sakramentissa.
On hyvä, että hän kertoo meille kaikessa suorasukaisuudessaan mitä tapahtui tilanteessa. Kun seremonia oli ohi, Gemmaa saattaneet halusivat jäädä kuulemaan toisen messun kiitokseksi, ja hän hyödyntsi mielellään mahdollisuutta rukoilla sairasta äitiään varten.
“Kuulin pyhän messun,” sanoi hän, “niin hyvin kuin voin, rukoillen Mammaa, kun yhtäkkiä sydämessäni kuuli äänen: ‘Haluatko antaa minulle Mamma?’ — ‘Kyllä,’ vastasin, ‘mutta vain jos otat minutkin.’ — ‘Ei,’ vastasi ääni, ‘anna minulle ehdottomasti äitisi. Sinun on odotettava nyt isänsä kanssa. Otan sinut taivaaseen myöhemmin.’ Minun oli vastaamani ‘kyllä’, ja kun messu oli ohi, juoksen kotiin. Oh! Jumalan tie!”
Tämä, jos emme ole erehtyneet, oli ensimmäinen taivallinen puhe Gemmaan; useita muitakin seurasi, joista me aioimme kertoa järjestyksessään. Sakramentaalisen Pyhän Henken laskeutumisen tässä syyttömässä sielussa on itsessään hyvä syy uskoa, että Hän oli tuon puheen tekijä, jonka totuutta myöhemmät tapahtumat vahvistivat. Gemma oli uhrannut Jumalalle maallisen arvokkaimman asiansa; sen ansion hän sai taivaassa varmistettua.
Hän tuli kirkosta kotiin ja löysi äitinsä kuolevan; polvitteli ja rukoili sängyn ääressä, vuodattaen katkeria kyyniä, samalla julistaen ettei jätkäisi ennen kuin kaikki oli ohi, sillä halusi kuulua Mammaa viimeiset sanat. Mutta isä ei kestänyt jättää häntä sinne pelkään pelkoon että hän kuolisi äidin edellä; hän teki merkkin merkitsevän poistumaan ja määräsi hänen menemään tätinsä Helen Landin kanssa San Gennaroon ja jäämään siihen asti kunnes hänet kutsuttaisiin takaisin.
Hän oli pitänyt toivoa pystyvänsä pysymään äitinsä lähellä ja menemään hänen mukanaan Paratiisiin; hän oli juuri luopunut tästä toivosta alttarilla, ja nyt jälleen suostui isänsä tahtoon ja poistui heti. Samaan aikaan äiti parani hieman mutta pian heikkeni uudelleen, ja 19. syyskuuta 1886 hän kuoli pyhän kuoleman kuolleena 39-vuotiaana.
Surullinen uutinen vietiin heti Gemmalle vielä hänen tätinsä talossa ollessaan, ja häntä vastaanottamisen suvaitsevuus oli sanattomasti ihmeellistä. Mutta me voimme hyvin kuvitella, miten syvä olisikin ollut tällaisen eron aiheuttama suru. Niin, Oi Jumalani, niin Sinä tahtoot testata sieluja, jotka ovat sinulle kaikkein rakkaimpia, jopa hedelmälläisiän vuosinaan.
Lähde: ➥ www.StGemmaGalgani.com